Keittiöpäällikkö Bar & Restaurant Ukkoon Tahkovuorelle
Haemme asiakasyrityksellemme keittiöpäällikköä.
Tahkon Ukko Bar & Rastaurant toimii legendaarisen Ukko Tahkon tiloissa Tahkon ytimessä. Kahdessa kerroksessa palvellaan niin janoisia kuin nälkäisiä asiakkaita. Alakerran Bar Ukko on ottamassa vieraat vastaan ja laulattaa karaoke kansaa aamun pikkutunneille saakka sekä ohjaa ruokailevat asiakkaat yläkerran Restaurant Ukkoon joka palvelee asiakkaitaan välittömän tunnelman ja herkullisen ruoan kera.
Nyt sinulla on mahdollisuus miettiä urasi jatkoa ja suuntaa uudelleen. Olemme avanneet avoimen työpaikan Tahkon legendaarisimmasta paikasta.
Työ vaatii että hallitset kokonaisuuksia, sillä toimenkuvaasi kuuluu vastuu tilauksista, henkilöstöstä sekä kiireisten työpäivien/ iltojen sujuvuudesta sesongin keskellä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla jo valmiiksi hiottu timantti, sillä perehdytämme ja opastamme sinut alkuun, tärkeintä on että olet keittiöalan ammattilainen ja valmis ottamaan vastuun. Muuten tarvitset hommassa joustavaa asennetta ja paineensietokykyä, sekä tietenkin se tärkein eli halua ja ammattitaitoa valmistaa hyvää ruokaa.
Työ alkaa elo- syyskuun aikana ja on sovittaessa vakituinen, mutta myös lyhyempiaikainenkin sopimus ensi- alkuun on mahdollinen. Työstä maksamme sopimuksen mukaan ja väliaikaismajoitus onnistuu tarvittaessa. Vakituisen asunnon hankinnassa autamme.
Lisätietoja tästä huippu paikasta antaa Kati Aicanita puh: 050 3375088 tai s.postilla kati@aican.fi
- Osasto
- Hotelli ja Ravintola - Keittiö
- Rooli
- Keittiöpäällikkö
- Sijainnit
- Tahko, Nilsiä, Pohjois-Savo
Keittiöpäällikkö Bar & Restaurant Ukkoon Tahkovuorelle
Hakemuslomakkeen lataaminen