Kokkeja Mortoniin
Parhaat tarinat alkavat yhteisen pöydän ääreltä!
Mortonin tarina on alkanut pieneltä Rautalammin kylältä ystävyksien yhteisestä unelmasta. Nykyisin konttiravintola-perhe on laajentunut jo seitsemään kaupunkiin, joista jokainen on ainutlaatuinen, viihtyisä ja monelle kesän kohokohta. Mortonissa arvostetaan mm. laadukkaita raaka-aineita ja henkilökunnan hyvinvointia, unohtamatta hyvää perehdytystä ja johtamista. Osana Mortonin porukkaa pääset nauttimaan rennosta yhdessä tekemisen meiningistä kesän paraatipaikalla, samalla luoden asiakkaille elämyksiä kotiin viemisiksi.
Haluaisitko sinä olla ensi kesänä osa Mortonin rautaista keittiötiimiä? Etsimme nyt asiakaskumppanillemme parilan kuumuudesta kokemusta omaavia kokkeja Jyväskylään, Kuopioon, Joensuuhun ja Varkauteen.
Morton tunnetaan paljon kehutuista ruuistaan. Kokkina Mortonissa hommasi on loihtia maistuvia burgereita, salaatteja ja jälkiruokia. Käytämme paljon laadukkaita lähi- sekä pientuottajien raaka-aineita ja teemme mahdollisimman paljon itse. Viimeisen päälle mietitty reseptiikka ja hyvät annoskortit auttavat sinua onnistumaan työssäsi.
Työtehtävistä ja vastuualueista riippumatta jokainen opettelee tekemään työtehtäviä myös oman toimenkuvan ulkopuolelta. Näin voidaan auttaa työkavereita tiiminä kaikenlaisissa tilanteissa. Eli tarvittaessa keittiöväki jeesailee ravintolasalin puolella ja toisin päin.
Millaista tekijää etsimme?
Olet etsimämme ammattilainen, jos sinulla on…
- vankkaa työkokemusta ravintolakeittiöstä. Kokemus erityyppisistä ravintoloista katsotaan eduksi.
- hyvät vuorovaikutustaidot, joustavuutta sekä kykyä toimia erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa. Tiivistunnelmaisessa keittiössämme näitä ominaisuuksia tarvitaan.
- hygieniapassi
Palkkaus ja työn aloittaminen
Palkkaus sopimuksen mukaan, osaamisen ja aiemman kokemuksen mukaisesti, mutta vähintään Marava TES:n mukaisesti. Työ alkaa toukokuussa ja kestää elo-syyskuulle. Työmäärä voidaan sopia toiveidesi mukaan, 90-120h / 3vko. Työhön kuuluu reilusti ilta- ja viikonlopputöitä.
Paikat täytetään heti oikean tekijän löydyttyä, joten lähetä hakemuksesi heti tänään!
Lisätietoja elina@aican.fi
---
Aican Happy People Oy on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka toimii ravintola- ja tapahtuma-alalla. Meillä voit työskennellä erilaisissa työtehtävissä ympäri Suomen. Aican Happy People maksaa kilpailukykyistä palkkaa osaamisesi mukaan, kuitenkin aina minimissään TES:in mukaisesti. Meillä työntekijä on oikeutettu työterveyspalveluihin heti ensimmäisen työvuoron jälkeen. Meidän kauttamme löydät keikkahommia, kesätöitä, osa-aikaduunia tai vakipaikan. Aican Happy People on välittämistä suurella tunteella - tosissaan, mutta ei vakavasti!
Rautainen ammattilainen tai loistavan asenteen omaava tulevaisuuden tähti:
Tervetuloa Happy Peoplen tiimiin!
#aicanhappypeople #koskamevoidaan #tosissaanmuttaeivakavasti
- Osasto
- Hotelli ja Ravintola - Keittiö
- Rooli
- Kokki
- Sijainnit
- Pohjois-Savo, Kuopio, Varkaus, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Joensuu, Jyväskylä
Kokkeja Mortoniin
Parhaat tarinat alkavat yhteisen pöydän ääreltä!
Hakemuslomakkeen lataaminen