Ravintolapäällikkö Rautalammin Mortoniin
Kesä, burgerit ja Rautalampi - mikä voisi olla parempi kombo?
Miltä kuulostaisi kesä Rautalammilla Pohjois-Savossa? Etsimme nyt ravintolapäällikköä kesälle 2026.
Morton sai alkunsa kaverusten yhteisistä unelmista ja halusta taistella tylsyyttä vastaan. Me ollaan aina uskottu, ja uskotaan edelleen että, parhaat tarinat syntyy, kun ihmiset kokoontuu saman pöydän ääreen.
Mikä on Konttiravintola?
Mortonin tarina alkoi pieneltä Rautalammin kylältä vuonna 2010. Tällä hetkellä Mortonin ravintolaperheeseen kuuluu 8 ravintolaa ympäri Suomea. Helsingin ravintola on avoinna ympäri vuoden, ja kuusi muuta Mortonia kesäaikaan. Lisäksi kotikylällämme Rautalammilla kesävieraista pitää huolta À la carte ravintola Ehtoo ja Museon puiston tapahtuma-alue.
Kaikki Mortonit ovat ovat ainutlaatuisia, sillä konttiravintolat ovat nimensämukaisesti rakennettu maailman merillä seilanneisiin merikontteihin. Terassin sekä sisätilojen viihtyisyyteen on nähty paljon vaivaa! Ravintolana meidät tunnetaan lähituottajien laadukkaista raaka-aineista, palkituista burgereista, kehutuista pannareista ja viihtyisästä tunnelmasta.
Nämä meidän ravintolat ovat varsin suosittuja. Joskus keväällä on avajaisia vietelty helteessä, toisinaan taas aloiteltu lumitöillä. Joka tapauksessa Mortonin avaaminen merkitsee monelle asiakkaalle ja työntekijälle kesän alkua. Sesongin aikaan auki ollaan säällä kuin säällä. Kesä on mielentila, myös silloin kun aurinko on piilossa pilven takana.
Millainen Morton on työpaikkana?
Kun työntekijöillä on hyvä olla, myös asiakkailla on hyvä olla. Siihen me uskomme! Se vaatii huolellista perehdytystä, välittämistä ja mahdollisuuksia kehittyä työssä. Meillä et jää yksin – työskentelet osana tiimiä, joka tukee ja kannustaa sinua parhaimpaan suoritukseen.
Työntekijöidemme mielestä Morton on työpaikka, jossa yhdistyvät välittäminen, inspiroiva ympäristö ja mahdollisuus kehittyä.
1. Inspiroiva työympäristö
Vuodesta toiseen työntekijämme kertovat parhaiksi asioiksi työssä tiimihengen ja yhteisöllisyyden. Töitä tehdään päämäärätietoisesti rennolla otteella joukkueena, jossa jokainen pelaaja on arvokas. Sesonkityö luo energisen työympäristön, niinpä työpäivät Mortonissa ovat usein nopeatempoisia ja vaihtelevia. Monet asiakkaamme tahtovat nauttia kesäpäivistään ja juhlia merkkipäiviään meillä, joten ravintolaympäristön viihtyisyyttä pidämme tosi tärkeänä.
2. Hyvä perehdytys ja mahdollisuudet kehittyä
Mortonissa ei jää paikalleen - Meillä saat kasvaa myös yksilönä. Haluamme aidosti auttaa ja tarjota mahdollisuuksia sinulle oppimisen sekä kehittymisen tueksi. Antaa eväitä tulevaisuuteen! Perehdytysprosessimme takaa, että voit oikeasti onnistua työssäsi. Meillä on hyvät ohjeet hommiin sekä kattavat perehdytysmateriaalit. Lisäksi ennen töiden alkua järjestämme Foodcamp -tapahtuman, jossa käydään läpi keskeiset asiat Mortonissa työskentelystä teoriassa ja käytännössä.
3. Työntekijöistä välitetään
Ihmiset ja hyvinvointi on meille ihan ykkösjuttu. Haluamme olla työpaikka, jossa henkilökunta voi hyvin. Kuuleman mukaan monissa sesonkiravintoloissa tauot ovat vain urbaania legendaa, meillä ne kuuluvat normaalisti osaksi työpäiviä. Vaikka meininki on usein nopeatempoista ollaan järjestetty hommamme niin, että taukojen pitäminen on mahdollista.
Ei meilläkään kaikki ole aina täydellistä, mutta epäkohtia kyllä korjaillaan nopeasti, jos sellaisia ilmenee. Palautetta työntekijöiltä kysytään säännöllisesti ja muutenkin kulttuurimme on sellainen, että se mahdollistaa avoimen keskustelun.
Työkavereista välittäminen, laadukkaat tuotteet, rento ja viihtyisä ilmapiiri sekä hyvät kehittymismahdollisuudet ovat asioita, joiden takia moni työntekijä palaa meille vuodesta toiseen. Lyhyesti sanottuna Konttiravintola Morton on työpaikka, josta on helppo olla ylpeä.
Mortonin arvot
Arvomme ovat vahvasti läsnä kaikessa tekemisessämme! Tärkeimmät arvot ovat:
Ihmiset
Aitous
Välittäminen
Tinkimättömyys
Seikkailu
Meille arvot eivät ole vain täytesanoja teksteissä vaan periaatteita, joihin palataan arjessa ihan joka päivä.
Lisätietoja Mortonista työpaikkana ja yrityksenä löydät osoitteesta: rekry.morton.fi
Työnkuva
Ravintolapäällikkönä johdat ravintolaasi ja sen henkilökuntaa. Käytössämme on kaverijohtamisen malli, joten ihmisten johtaminen on kaiken keskiössä. Työhön toki kuuluu myös hallinnollisia tehtäviä, kuten työvuorosuunnittelua ja tilaustenhallintaa. Sinun tärkein tehtäväsi on kuitenkin saada muut kehittymään ja loistamaan tiiminä sekä yksilöinä.
Pidät huolta siitä, että asiakkaalle vierailu meillä ei ole vain yksi ruokailukokemus muiden joukossa - vaan vieraanvarainen ja mieleenpainuva elämys. Työ itsessään pitää sisällään paljon suorittavaa työtä ja sinun tulee tuntea sali- sekä keittiötyön salat. Ei hätää, jos et vielä kaikkea tätä hallitse - tärkeämpää on halu oppia.
Morton on hyvä paikka kasvaa johtajana, sillä tarjoamme toimivat toimintamallit, koulutusta ja päivittäistä apua johtamiseen. Haluamme auttaa ja tukea sinua kasvamaan esihenkilönä sekä yksilönä, olitpa sitten esihenkilöuran vasta aloittanut tai monissa liemissä keitetty konkari.
Millaista tyyppiä etsimme
Sinulla on kokemusta ravintola-alan esihenkilötehtävistä
Tiimityöskentely on sinulle tuttua, mutta kykenet itsenäiseen työskentelyyn
Vuorovaikutustaitosi on viilattu huippuun
Haluat johtaa ihmisiä ja kehittyä esihenkilönä
Sinulla on hygieniapassi ja anniskelupassi
Olet etsimämme tyyppi, jos sinulla on kokemusta esihenkilötehtävistä. Tunnet tiimityöskentelyn salat, mutta kykenet itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn. Haluat kehittyä esihenkilönä ja uskot siihen, että ihmiset ja ihmisten johtaminen ovat avaimet onnistumiseen. Johtamisessa, nopeatempoisessa ja tiiviissä työympäristössä hyvät vuorovaikutustaidot ovat ehdottoman tärkeä ominaisuus.
Työt alkavat huhtikuussa ja kestävät syyskuulle. Palkkaus kokemuksen ja osaamisen mukaan, vähintään MaRaVa-tes. Jos kesä 2026 Rautalammilla Konttiravintola Mortonin ravintolapäällikkönä kuulostaa sun jutulta, laitathan hakemusta tulemaan!
Lisätietoja saatavilla netta@aican.fi tai puh. 0503035212
Aican Happy People Oy on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka toimii ravintola- ja tapahtuma-alalla. Meillä voit työskennellä erilaisissa työtehtävissä ympäri Suomen. Aican Happy People maksaa kilpailukykyistä palkkaa osaamisesi mukaan, kuitenkin aina minimissään TES:in mukaisesti. Meillä työntekijä on oikeutettu työterveyspalveluihin heti ensimmäisen työvuoron jälkeen. Meidän kauttamme löydät keikkahommia, kesätöitä, osa-aikaduunia tai vakipaikan. Aican Happy People on välittämistä suurella tunteella - tosissaan, mutta ei vakavasti!
Rautainen ammattilainen tai loistavan asenteen omaava tulevaisuuden tähti:
Tervetuloa Happy Peoplen tiimiin!
#aicanhappypeople #koskamevoidaan #tosissaanmuttaeivakavasti
- Osasto
- Hotelli ja Ravintola - Sali
- Rooli
- Ravintolapäällikkö
- Sijainnit
- Rautalampi, Pohjois-Savo